Tänäkin keväänä hiuksissa näkyy monenmoisia värien vivahteita riippuen siitä kenen kevät / kesä kokoelmaa tarkastelee.
Muoti on jo useiden vuosien ajan ollut hyvin monimuotoista. Meille City Hairteamissa onkin ensiarvoisen tärkeää aina korostaa asiakkaan omaa tyyliä ja kuunnella hänen toiveitaan.
Tänä keväänä 90-luku tekee paluuta kiharoineen ja takatukkineen. Nyt aikakausi näkyy hiuksissa toki hiukan pehmeämmin. Hiusten värjäys- ja kiharatekniikat sekä ammattiaineet ovat kehittyneet vuosikymmenien saatossa ja se heijastuu myös hiusmuotiin.
Hiusten leikkauksissa nähdään paljon otsahiuksia ja paljon kerrostettuja hiusmalleja hiusten pituudesta riippumatta. Toki, ikiklassikko polkka pitää edelleen pintansa.
Rohkeampia hiusvärejä ja raitaklassikoita
Kevät ja aurinkö tuovat hiuksiin rohkeampi värejä, mutta myös jälleen paljon hiusten raidoittamista erilaisilla tekniikoilla. Hiusväreissä nähdään myös metallinhohtoa. Nähtäväksi jää nouseeko 90-luvun hittiväri mahonki uudestaan myös katukuvaan.
Muoti vaihtuu ja tyyli säilyy, näin on meillä City Hairteamissa tapana sanoa. Kokemuksesta tiedämme, että erilaiset raidat ja vaaleamman sävyiset hiukset puhuttelevat asiakkaita aina keväisin. Me monipuolistimme osaamistamme erilaisten raidoitustekniikoiden osalta jo talvella. Kävimme myös hiomassa leikkaustekniikoita ja niissä keskityimme vahvasti hiusten kerrostamiseen KMS campaign cutting kolutuksessa. Jo orastavan kevään aikana olemme tehneet useita permanentteja myös rohkeille nuorille miehille. Me olemme valmiit kevään tuloon.
You name it – we create it!
Ajanvaraukseen pääset tästä