Hiusten leikkauksissa nähdään paljon aina tyylikkäitä polkkatukkia. Hiuksia nyt myös kerrostetaan paljon. Kerrostus tuo hiuksiin liikkuvuutta ja keveyttä. Se myös korostaa hiusten kiharoita ja hiuksien taipuisuutta. Kesän ja lomien yksi suosikkituote on sea salt sprayt, eli erilaiset suolasuihkeet. Niillä luot hiuksiin helposti rakennetta ja huolettomuutta. Shaggy hair, eli kerrostettu ”sotkuisempi” look on nyt in.
Otsahiukset pitävät myös edelleen pintansa ja niitä leikataan monissa muodoissa ja pituuksissa. On lyhyitä rikottuja, kulmakarvoja hipovia ja yli silmien meneviä otsahiuksia. Verho-otsiksia leikattaan edelleen ja Jennifer Aniston look tekee paluutaan. Siinä etuosan hiukset kerrostetaan kasvojen ympäriltä.

Värimaailma vaalenee aina kohti kesää. Hiusvärit ovat pääosin tällä hetkellä luonnollisia kaikissa tummuuksisssa. Hiuksissa nähdään enemmissä määrin myös punaisten sävyjen eri vivahteita.
Edelleen tehdään paljon hiusten raidoituksia monipuolisilla tekniikoilla, mutta hiuksissa pyritään säilyttämään luonnollisuus ja värierot suhteellisen pieninä.
Luonnollisuuden vastapainoksi tehdään tänä vuonna jälleen kontrastivärejä. Eli isompia osioita värjätään selkeästi vaaleammaksi tai tummemmaksi kuin muut hiukset. Pastelli- ja shokkiväreille löytyy myös aina uskottu käyttäjäkuntansa.
Keskijakaus hiuksissa on nyt suosittu. Keskijakaus pidentää kasvoja. Huolettomat ponnarit ovat tänä keväänä siirtyneet pään pääliosasta niskaan. Kampauksissa nähdään edelleen hempeyttä ja pehmeyttä, kiharoita, laineita ja lettejä. Mutta toisaalta myös wetlookit yrittävät jälleen hiipiä katukuvaan.
Tänäkin kautena, kuten monina edellisinä voimme todeta, että hiusmuoti on hyvin moninaista ja monipuolista osaamista tarvitaan ammattilaisilta sekä töiden toteuttamiseen, että asiaikkaiden tyylien tulkintaan.
Tervetuloa, me loihdimme sinulle yksilölliset kevään ja kesän trendejä mukailevat hiukset.